Koko kesäkuun reissaamisputken päätti Tahkolla järjestetty Troy Lee Designs DH Cupin kolmas osakilpailu. Ennen sitä olimme maajoukkueen kanssa ajamassa Itävallassa kaksi kisaa, maailmancupin ja IXS-cupin osakilpailut. Leogangissa, Itävallan maailmancupissa sade teki radasta todella raskaan, pyörä ei kulkenut polkuosuuksilla mihinkään ja rata kului kamalalle patille. Semifinaalipäivän aamutreeneissä satutin nilkkani, kun hyppäsin n. 6-7 m pitkän hypyn tasamaalle – tietysti nilkka edellä maahan. Kipu oli tuskaisa, mutta sitkeänä tein 30 minuuttia ennen semien starttia päätöksen, että ajan. Laskuun lähdin no pedal -taktiikalla ja kolmiolääkkeiden avulla. Ajo kulki ihan hyvin polkuosuuksien rullailua lukuunottamatta, mutta sitten radan loppuosuudella edellä mennyt kilpailija antoi tietä, ja jouduin vaihtamaan ajolinjaa. Tästä seurasi vauhdin hyytyminen ylämäkeen ja jouduin jälleen vaihtamaan ajolinjaa, mutta samalla huomasin ajavani kameramieheen ja kaaduin. Sen jälkeen nilkka oli niin kipeä, että hyvä kun pääsin laskun alas asti. Loppupeleissä, vaikka finaalipaikka olisi irronnut, en olisi pystynyt niissä ajamaan. Seuraavat neljä päivää meni nilkkaa parannellessa, että pystyin ajamaan seuraavana viikonloppuna IXS-cupin kisan.

IXS-cupissa aurinko paistoi ja rata kuivui, ajo kulki hyvin ja nilkka kesti teipattuna. Kisoista sijoitus 21., johon olen ihan tyytyväinen, koska kisoissa oli pitkä lista kovia nimiä sekä viime viikonlopulta täysi katastrofikisa. Kisalasku sujui ilman mitään suurempia virheitä, lähdin vain ajamaan ylikovaa mutkiin, mutta sain rauhoitettua sitä laskun aikana.

Pari päivää Suomeen saapumisen jälkeen suunnaksi Tahko. Perjantaina oli kylmä, lauantaina kuuma. Edellisvuodesta rata oli painunut ja kivet tulleet yhä enemmän esiin. Rataa oli myös hieman pidennetty. Voitin aika-ajot ja kisalaskulla olin toinen. Pari ajolinjavirhettä tuli tehtyä, mutta muuten tyytyväinen suoritukseen, joku oli vaan nopeampi. Alunperin piti kuvata aika-ajolasku kypäräkameralle, mutta kamera osui hieman patjaan ja nauhoitus katkesi. Siitä syystä kuvasin kisalaskun kameralle, joka mitä ilmeisimmin putkahtaa lähiaikoina myös tänne.